Kirjoittaja
Tätä leivontablogia kirjoittaa kahden lapsen keliaakikko äiti. Leivontakärpänen puraisee aina silloin tällöin ja itseasiassa leivonta ja koristeiden väkertely on varsin terapeuttista touhua. Innostus leivontaan on vellonut jo pitkään ja muiden leivonblogien aktiivisen seuraamisen myötä ajatus omankin blogin perustamisesta syntyi. Jospa vihdoin ne hyväksihavaitut reseptitkin pysyisivät paremmin tallessa 
Keliakia-diagnoosin olen saanut v.2008, joten 99%:sti leivonnaiseni ovat gluteenittomia.
Jätäthän käynnistäsi jälkeä, kommentteja on mukava lueskella!
|
Pikku Lauri sai eilen kasteessa nimen ja lupauduin ystävälleni tekemään tilaisuuteen kakut. Ja tällaisia niistä sitten tuli... tilaajan toiveita kuunnellen :)

Päällinen vanilljanmakuista sokerimassa ja samoin koristeet. Teksti elintarviketussilla.

Lähikuvaa pikkutennareista. tossujen ohje napattu Pionilta ja vähän tietenkin sovellettu omiin sormiin sopivaksi.
Toinen kakku, jossa nimipalikat ja pupu, joka yrittää muistuttaa Ainu-pupua:

Ja kyljessä vielä sydänkoristeet näin:

Kakkupohjat tällä kertaa oli ihan taviksia eli EI gluteenittomia 5 munan kakkupohjia. Lasitekniikalla ainekset.
Täyte (2 kakkuun):
3prk Laktoositonta kermaa
2prk Vaniljan makuista laktoositonta rahkaa.
3rkl vaniljakreemijauhetta
2prk puolukkahilloa
2prk omena-vaniljahilloa
Kostutus omena-päärynä mehulla.
Vatkaa kerma yhdessä vaniljakreemijauheen kanssa. Lisää rahka. Tarkista makeus, itse en lisännyt sokeria. Kostuta pohja ja alle hillo ja päälle rahkakermaseos. Toiseen väliin toinen hillo + kermarahkaseos. Myös päällimmäinen kakkulevy kostutetaan!
Kakkujen pintaan levitin sokerikreemin, jotta sokerimassa pysyisi kauniina herkkupöytään asti. Mahtoikohan pysyä?
Sokerikreemin (ohje Kinuskikissalta) Tämä ohje kahteen kakkuun, tosin aika tiukkaa teki saada riittämään, ensi kerralla enemmän kreemiä!
250g margariinia
1tl vaniljasokeria
n.500g tomusokeria
2krl vettä
Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa vielä hetken aikaa. Jos kreemi tuntuu liian paksulta ja levittäminen kakun pinnalle on hankalaa, voit notkistaa kreemin lämmittämällä sitä varovaisesti mikrossa miedolla lämmöllä.

Kostea ja mehukas kaakku... joka tosin mulla jäi keskeltä vähän raa'aksi 
Pohja:
4 munaa
2 dl öljyä
n. 350 g raastettua porkkanaa
n. 4 dl sokeria
n.3dl gluteenitonta jauhoseosta
n. 2d mantelijauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl leivinjauhetta
3/4 tl suolaa
1 tl kanelia
Kuorrutus:
150 g maustamatonta sulatejuustoa + 20g pehmeää voita
vajaa 3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
manteli tai hasselpähkinä murskaa
Sekoita munat, öljy ja porkkanaraaste. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Huom! Taikina jää todella löysäksi! Kaada voideltuun, mantelijauheella jauhotettuun irtopohjaiseen kakkuvuokaan ja paista n. 50 min. 175 asteessa. Kumoa kakku ja jäähdytä se.
Sekoita keskenään kuorrutteen ainekset tasaiseksi seokseksi. Levitä kakun päälle. Ripottele pinnalle pähkinämurska.
Jälleen herkuteltiin vieraiden kanssa syksyisellä piirakalla. Tällä kertaa vuorossa suppilovahverot ja pekoni. Enpä ollut tällaistakaan ennen tehnyt, mutta jos vieraiden kommentteja on uskominen, niin ihan hyvää oli ;)

Pohjana sama resepti kuin edellisessäkin piiraassa, tosin kaksinkertaisena ja reilun desin jauhoista korvasin tattarijauholla.
Täyte (pellillinen):
n.1l tuoreita suppilovahveroita
4 sipulia
1pkt pekonia silputtuna
suolaa, valkopippuria maun mukaan
ripaus oreganoa ja timjamia
300g ranskankermaa
4 munaa
2 dl maitoa (tai ruokakermaa)
emmental juustoraastetta
Ohje:
Kuullota silputtu sipuli ja pilkotut sienet kunnes neste haihtunut. Paista pekoni rapeaksi. Sekoita täytteet ja mausta. Levitä pohjan päälle. Ripottele päälle hiukan juustoraastetta. Sekoita munat, maito ja ranskankerma ja mausta ja levitä päälle. Pinnalle vielä juustoraastetta maun mukaan.
Paista 200 asteessa, 30-40min kunnes piirakka kauniin ruskea.

Meinasi vallan herkutellessa unohtua ottaa kuva, mutta viime metreillä muistin... Herkkupiirakka!
Pohja:
100g pehmeää voita
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1/4 tl suolaa
2 rkl kylmää vettä
½ dl emmental juustoraastetta
Nypi rasva, jauhot ja suola. Lisää joukkoon juustoraaste ja kylmä vesi. Vaivaa taikina tasaiseksi ja painele ohueksi voidellun piirakkavuokan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
1pss pakastepinaattia
200g fetajuustoa
0,5-1dl pinjansiemeniä tai auringonkukan siemeniä
2 sipulia
2 munaa
2dl maitoa
1/2dl emmental raastetta
1-2 tomaattia
mustapippuria
suolaa
Esisulata pinaattia hieman mikrossa. Paahda siemenet. Pilko sipuli ja kuullota pannulla, lisää pinaatti ja paista kunnes nesteet haihtuneet.Lisää pilkottu feta ja mausteet maun mukaan. Levitä täyte pohjan päälle. Sekoita maito ja munat ja kaada päälle. Viipaloi tomaatti pinnalle ja lopuksi ripottele juusto.
Paista 200 asteessa n.30-40min kunnes pinta kauniin ruskea.

Tytön nimipäivää juhlistettiin mummun kanssa ja herkuteltiin tällaisella kakkusella.
Pohja gluteenittomia keksejä, suklaarouhetta ja voita.
Täyty Appelsiinituorejuustoa, kermavaahtoa, rahkaa, appelsiinimarmeladia, liivatetta, sokeria ja suklaarouhetta. Meni tällä kertaa niin heittämällä nuo ainekset, etten enää määriäkään muista. Appelsiinimarmeladi oli Lidl'n tuote ja sitä en kyllä hyvällä tahdollakaan voi suositella, koska oli tosi karvas maku, mutta syötyä tuli tämäkin kaakku.
Koristeluna suklaarouhe ja valkosuklaasta tehty perhonen ja toinen epämääräinen ristikkorulla.
Rakas ystäväni sai muutama viikko sitten pojan ja pientä ihanaa kääröä kun mentiin moikkaamaan, niin mukana kulkeutui tällainen kaakku. Ihan ei suunnitelmat toteutuneet kun päivän aikataulu meni kertaheitolla uusiksi ja kiirus oli hirmuinen. Tarkoitus oli tehdä kylkiin vielä vaaleansiniset pursotukset ja ehkä jotain muutakin, mutta... tulihan se näinkin syötyä ;)
Välillä kermarahkaseos vaniljakreemijauheella tukevoitettuna sekä omanavaniljahillo.
Koristeet tehty sokerimassasta. Halusin monessa blogissa näkemiäni tossuja kokeilla väkertää ja pikaisesti sellaiset kiiruussa syntyikin... hiukan vielä on hiomista kun meinasi massa liian nopsaan kuivahtaa. Ja nuo kukkien keskustan sokerihelmetkin töröttää hölmösti. No, tekemällä oppii ja ensi kerralla paremmin :)

Tässä vielä lähikuvaa tossuväkerryksestä...

Perheen toiveesta tänään omppuherkkuja eli omenapiirakkaa ja kaura-omenapaistosta, joka menikin hetkessä parempiin suihin 

Kauraomenapaistos:
Ohje:
2 isoa tai muutama oman puun omena pilkottuna
1-2 tl kanelia
75 g voita
2 rkl gluteenitonta jauhoa
½ dl sokeria
3 dl kaurahiutaleita
Voitele pienehkö uunivuoka. Paloittele omenat uunivuokaan. Ripottele kaneli omenoiden pinnalle. Sulata voi ja sekoita siihen sokeri, jauho ja kaurahiutaleet. Levitä seos omenoiden päälle ja paista uunissa 175 asteessa noin puoli tuntia.
Hyvää yksinäänkin, mutta herkumpaa vielä vaniljakastikkeen tai jäätelön kanssa.

Omenapiirakka
Ohje Suviih:n ohjetta mukaellen...
3 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 tl leivinjauhetta
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
150g voita
3 kananmunaa
mantelijauhoa vuoan jauhotukseen
Rasvaa ja jauhota pyöreä vuoka. Sulata voi. Sekoita kulhossa jauhot, sokerit ja leivinjauhe, lisää seokseen sula jäähtynyt rasva koko ajan sekoittaen. Sekoita joukkoon kananmunat yksitellen jokaisen jälkeen hyvin sekoittaen. Kaada ja levitä taikina vuokaan ja lisää taikinaan kevyesti painellen omenat. Ripottele pinnalle hieman sokeria. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia

Tällainen peruspiirakka tuli jokin aika sitten tehtyä... aika peruskauraa, mutta herkkua oli jätskin kanssa syötynä.
Alkuperäinen pohjan ohje Suviih:n blogista. Öljyn vaihdoin voisulaan ja marjoina tuoreet vadelmat n. 2dl.

Pitsan kaverina tarjolle tein myös kääretortun. Hyvää oli tämäkin, vaikkakin jonkun mielestä turhan makia 
Suklaa-manteli kääretortun Pohjan ohje:
Tämä tulee myöhemmin!
Täyte:
2 rkl lime curdia
0,5 prk vanilla creme
1 rkl vaniljakreemijauhe
100g appelsiinituorejuusto
2 riviä tummaa suklaata
Sivele ohuelti pohjan päälle lime-curdia, vaahdota vaniljacreme ja lisää 1 rkl vaniljakreemijauhetta jämäköittämään täytettä. Anna levätä hetki jääkaapissa. Sekoita joukkoon appelsiinituorejuusto. Rouhi suklaa ja sekoita vaahdon joukkoon. Levitä täyty tortun pinnalle ja kääri vetäytymään jääkaappiin.

Tällainen pitsa tuli tehtyä eräiti vieraita varten... Täytteenä paistijauheliha, sipuli, ananas ja emmental. Puolessa pitsassa lisänä salami ja aurajuusto. Pohjalla tomaatipyrettä ja ketsuppia + mustapippuri ja oregano, yllättävän hyvä näinkin yksinkertaisesti.
Pitsapohja:
2 dl vettä
1 tl psylliumia
2 tl kuivahiivaa
n. 1 tl suolaa
2 rkl oliiviöljyä
4dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
Sekoita kuivahiiva lämpimään veteen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetken aikaa. Sekoita joukkoon suola ja jauhot ja lopuksi öljy. Kaulitse pellille, päälle tomaattipyre, puolet juustosta ja täytteet. Pinnalle loput juustosta.
Paista 225 asteessa n. 20 min.

Viime viikolla tuli tehtyä pannaria herkkuhimoon. Ja tämä onkin tosi herkkua... ihan ilman noita päällyksiäkin!
Ohje:
7dl maitoa
3 munaa
4dl vaaleaa glut.jauhoseosta (samalla reseptillä onnistuu myös vehnäjauhoista!)
1½dl sokeria
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
vajaa 1tl suolaa
75g voisulaa
Kaikki aineet sekoitetaan keskenään. Eli ensin munat ja maito, lisää suola, sokerit ja jauhot, joihin sekoitettu leivinjauhe ja lopuksi voisula.
Kaada leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa n.puoli tuntia kunnes pinta kauniin kullanruskea.
HUOM! Gluteeniton pannari ei "kupruile" kuten vehnäjauhoista tehty, vaan pinta jää ihan tasaiseksi.
Veljeni pääsi viime viikonloppuna ripille ja lupasin juhliin pari kaakkua vääntää. Ekassa raamattu skeittailee - kuten veljenikin 


Molemmat kakut 5 munan kakkupohjilla. Lasitekniikalla eli munat lasiin ja saman verran sokeria ja jauhoja (jauhoihin sekoitettu 1tl leivinjauhetta)
Täytteenä molemmissa oli äitini toiveesta mansikkasurvosta ja mansikkahilloa sekä diplomaattikreemiä ja limecurdia. Toisessa kakussa myös banaania, jonka sivelin sitruunamehulla tummumisen estämiseksi.
Diplomaattikreemi:
2dl kuohukerma
2dl vaniljakreemiä (ohjeen mukaan jauheesta valmistettuna)
Valmista ensin vaniljakreemi ohjeen mukaan ja anna tasaantua jääkaapissa sillä aikaa kun vatkaat kerman. Viimeiseksi sekoita keskenään.
Etenkin toisesta kakusta tuli "vähän" turhan kostea. Ensi kerralla yritän taas muistaa huomioida kostutuksessa täytteen kosteuden 

Viime vuonna itsepäisyyspäivää juhlistettiin tämän kakun kera... koristeet marsipaania ja sokerihelmiä. Täyte ei muistu mieleen tämänkään...

30-v juhliin tehty kakku. Täytettä en muista,,, päällinen suklaa-kerma seos ja kyljet kevyesti kermoitettu ja sit pintaan hasselpähkinärouhe. Ruusut marsipaanista.

Tämä kakku lienee vanhin mitä kuvakätköistäni löytyy... ja on siis tytölle tehty 1v kakku vuonna 2007.

Ja tällainen kakku tehtailtiin sitten 1,5 vuotta sitten pojan 1v juhliin.

Nämä sit olivat tarjolla neidin 3v "kaverijuhlissa". Aiemmassa postauksessa jo tuo kakku ja suklaa-kaurapalat.
Tässä lisäksi:
Marja-jogurttikakku
Pohja:
kääretorttupohjasta rinkula
Täyte:
½l vadelmajogurttia
2½dl flora vispiä
100g maustamatonta tuorejuustoa
6 liivatelehteä+½dl marjamehua
Pinnalle:
vadelmia (jäisenä)
3dl marjamehua+1dl hyytelösokeria
Suklaapiirakka
5½dl vaaleaa glut.jauhoseosta(esim.sunnuntai)
4dl sokeria
2½tl vaniliasokeria
2½tl soodaa
225g voita
4½rkl kaakaota
1tl suolaa
2,3/4dl vettä
1dl maitoa
2 munaa
Kuorrutus:
150g voita
2rkl kaakaota
6rkl maitoa
2tl vaniliasokeria
vajaa pkt tomusokeria
• Sulata voi, lisää vesi, kaakao ja suola.
• Sekoita jauhot keskenään, lisää voi/vesi seos
• Lisää lopuksi maito ja munat. Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia.
• Kuorrutus: Kiehauta voi, kaakao ja maito, lisää sokerit. Kuorrtuksesta tulee löysähkö ja pinta kovettuu nopeasti eli levitä kuorrutus nopsaan.
Gluteeniton Pizzapohja (pellillinen)
2dl vettä (lämmintä)
1tl psylliumia
2tl kuivahiivaa
1tl suolaa
2rkl öljyä
4dl vaaleita gluteenittomia jauhoja
Liuota hiiva reilusti lämpimään veteen. Lisää joukkoon psyllium ja anna sen turvota hetken aikaa. Sekoita joukkoon öljy, suola ja jauhot. Älä nostatata taikinaa vaan kaulitse se jauhojen avulla ohueksi pellille.
Täytä haluamillasi täytteillä ja paista 225 asteessa noin 20 min.
Tässä pitsassa täytteenä kinkku-ananas-aurajuusto ja Lidlin valmis tomaattikastike.

mm. tällaisia oli myös tytön 3v juhlissa tarjolla... Oikeanpuolimmainen on joku suolainen piirakka, mutta enpä ole siitä kirjoittanut reseptiä ylös.
Nakkikätköt
-valmiin voitakinan sisään kietaistu pala nakkia ja pala emmental-juustoa. Paisto taikinan ohjeen mukaan!
RAHKAPIIRAKKA
8 dl gluteenittomia jauhoja
4 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl soodaa
250 g sulatettua voita
Puoleen taikinasta:
1 muna
2 dl kermaviiliä (tai piimää)
Päälle: mustikoita, ananasta, tms
Täyte:
4 dl maitorahkaa
2 dl sokeria
2 munaa
1 tl vanilliinisokeria
sitruunamehua (tai yhden sitruunan mehu + raastettua kuorta)
Eli valmistetaan murotaikina ja jaetaan se puoliksi. Toiseen puolikkaaseen lisätään muna ja kermaviili. Levitetään uunipellille leivinpaperin päälle. Sekoitetaan täyte ja kaadetaan pohjan päälle. Päälle ripoitellaan loput taikinasta. Paistetaan 200 asteessa 25-30 minuuttia.
Vadelma-valkosuklaa muffinsit (ohje kopioitu jostakin blogista, en vaan muista mistä)
Ihanan mehukkaita ja suussasulavia!
5 dl gluteenittomia jauhoja (tai vehnäjauhoja)
2dl sokeria
3tl leivinjauhetta
2tl vanilliinisokeria
150g voita sulana
1prk kermaviiliä
4 munaa
+ 130g valkosuklaarouhetta ja
n.4dl vadelmia
* Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään. Sekoita seuraavaksi kermaviili ja rasva jauhojen joukkoon. Lopuksi munat tosi varovasti ja vielä suklaa ja vadelmat. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista 200 asteessa n.20 min. tai kunnes muffinsit näyttää kypsiltä.
Kaura-suklaapalat (ohje kopioitu jostakin blogista, en vaan muista mistä)
1dl sokeria
2,3/4dl fariinisokeria
4½dl vaaleaa glut.jauhoa
3,3/4dl kaurahiutaleita
1tl leivinjauhetta
½tl suolaa
1 muna
150g voita sulana
1tl vanilliinisokeria
TÄYTE:
1prk flora vanillaa
2tl voita
1 levy Fazerin sinistä suklaata
1tl vanilliinisokeria
* Sekoita pohjan aineet tasaiseksi massaksi. Ota 1/3 taikinasta erilleen ja painele loput taikinat kooltaan n.20x30, vuoan pohjalle.
* Sulata täytteen suklaa ja voi ja sekoita joukkoon flora vanilla ja sokeri. Kaada suklaaseos pohjan päälle ja lopuksi erilleen otettu osa pohjan muruseosta.
* Paista "piirakkaa" 175 asteessa puoli tuntia.
* Leikkaa jäähtyneenä pieniin paloihin ja laita jäähtymään lopuksi jääkaappiin!

2 vuotta sitten väkästelin meidän 3v prinsessalle myös tällaisen kakun sukujuhliin. Päällinen marsipaania ja koristeltu vesi-tomusokeriseoksella ja koristeet valmiita sokerihelmiä ja -sydämiä.
Kakku vielä sivusta:


2 vuotta sitten aloitteleva leipuri teki tällaisen nalle-kakun neidin 3v kaverijuhliin. Historian havinaa siis kaivelen kuva-arkistoistani 

Reilu viikko sitten juhlittiin prinsessamme 5v synttäreitä. Tämä kaakku koristi pöytää sukujuhlissa.
Täytteenä:
Vadelma-Daim -Täyte
1 ½ dl kuohukermaa
1 prk olympia-juustoa
sokeria maun mukaan
½ Maraboun Daim-suklaa levy
100 g suomalaisia vadelmia
+ Lemoncurd
Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita joukkoon olympia-juusto ja sokeri. Rouhi suklaa ja lisää täytteeseen. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on riittävän jämäkkää. Levitä vaniljamaidolla kostutetun pohjan päälle.
Pursotukset tehty koripunos- ja tähtityllalla. Vispicreme osin värjätty pinkillä elintarvikevärillä.
Koristeet sokerimassaa ja helmet mariannekuulia, joita pyörittelin tomukimalteessa. Kiekurat kakun päällä valkosuklaasta,
Kakku nro 2

Kaverijuhlat juhlittiin tämän kakun voimin. Nyt meni leipuri sieltä mistä aita oli melkeinpä matalin… ei vaan aika riittänyt alkaa maalailemaan prinsessakuvaa, joten ostin valmiin kakkukuvan. Kivahan se tuokin, vaikkakin ylpeys pienen kolhaisun saikin. Toiste en taida kyllä näitä valmiskuvia käyttää, koska maku ei kovin hääppöinen ollut…
Täytteenä mansikkasurvosta, mansikkahilloa ja diplomaattikreemiä. Kostutus vaniljamaidolla. Miedon makuinen kakku lasten mieleen...

Tässä herkkuvati, josta reseptiä myöhemmin...
|